Heinola

Uudet väestö­hälyttimet Heinolan kirkon­kylään elokuun lopun ja syyskuun 2026 vaihteessa

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Päijät-Hämeen pelastuslaitos asentaa ja ottaa käyttöön uudet väestöhälyttimet Heinolan kirkonkylän ja Lahden Kytylän alueilla elokuun lopun ja syyskuun 2026 vaihteessa.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos asentaa ja ottaa käyttöön elokuun lopun ja syyskuun 2026 vaihteessa uudet väestöhälyttimet Lahden Kytylän ja Heinolan kirkonkylän alueilla. Uudet väestöhälyttimet ovat osa alueen turvallisuuden ja varautumisen kehittämistä.

Uusien väestöhälyttimien käyttöönotolla täydennetään ja kehitetään kyseisten alueiden hälytysvalmiutta ja väestön varoittamista mahdollisissa vaaratilanteissa yleisellä vaaramerkillä. Väestöhälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä, valmiussuunnittelija Jarno Kelo kertoo. Väestöhälyttimet on tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen, eikä ääni välttämättä kuulu sisätiloihin.

Ensimmäiset testisoitot Lahden Kytylän ja Heinolan kirkonkylän uusilla hälyttimillä kuuluvat maanantaina 7. syyskuuta klo 12 ja tämän jälkeen kuukausittaisten koesoittojen yhteydessä. Testiääni on seitsemän sekuntia kestävä tasainen sireeniääni. Kyseessä on normaali toimintakoe, eikä se edellytä asukkailta tai alueella liikkuvilta toimenpiteitä.

Tapahtumapaikka kartalla
Avainsanat
Heinola Päijät-Häme turvallisuus pelastuslaitos varautuminen