Heinolan kaupunki saa Päijänne-Leader ry:ltä rahoitusta Itä-Hämeen SILTA -hankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa alueen matkailua ja kehittää vesistömatkailua.
Heinolan kaupunki korostaa paikallisten yritysten ja yrittäjien merkitystä kaupungin työllisyydelle, palveluille ja elinvoimalle.
Heinolan kaupungin valtuutetut ovat vierailleet kummiyrityksissään kuulemassa yrittäjien ajatuksia, tutustumassa yritysten toimintaan sekä keskustelemassa yritysten arjesta ja tulevaisuudesta.
Heinolan 250-vuotisjuhlaa vietettiin kutsuvierastilaisuudessa WPK-talolla, jossa palkittiin kaupungin hyväksi työtä tehneitä ja juhlistettiin kaupungin yhteisöllisyyttä.
Nuorten rekrytointituen säännöt muuttuvat 1.7.2026 alkaen helpottavammiksi, mikä avaa uusia polkuja nuorten työllistymiselle.
Uusi rastipeli kannustaa Heinolan perheitä nauttimaan yhteisestä tekemisestä ja ulkoilusta kaupungin ympäristössä.
Unelmien Heinola -kaupunkifestivaali tuo elokuun puolivälin viikonlopuksi musiikkia, kulttuuria ja herkullisia makuja kaupungin eri kohteisiin.